Kuulumisia

Blogi jäänyt nyt hieman päivittämättä, mutta tässäpä tiiviisti kerrottuna näitä meidän tapahtumia. Joulukuussa poikkesimme messarissa pohjoismaiden voittajassa katselemassa ja ihmettelemässä, ja tultiin kotiin punainen nauha kourassa. Tuomarin mielestä Sashalla oli liian pehmeä turkki, jonka vuoksi punainen. Hän sanoikin tästä turkin pehmeydestä jo heti arvostelun alussa, joten odotukset eivät onneksi ollut enää kovin korkealla muovinauhan palaa odotellessa. Mutta tulipa taas ainakin käytyä ja koettua pmv'kin. ;)
Tänään tuli sähköpostiin myös kiva viesti että Sashalla on paikka kilpailevien jatkoryhmässä WeCassa, eli agility ryhmään meidät hyväksyttiin, ja jopa kesken kurssin! :--D Noooh, kyllä me siellä pärjätään. Ja tosiaankin, ei olla oltu muilla kursseilla kuin suurleirillä parin päivän ajan harjoteltu ja Tuulan yksityisopissa, jossa opittiinkin tosi paljon kaikkea uutta. :) Sunnuntaina eka kerta, toivottavasti ei olla ihan tumpeloita siellä muiden joukossa. Kilpailulisenssi kuuluu olla kaikilla tuossa ryhmässä joten sellainenkin pitäis tässä hankkia ... mutta kilparadoilla meitä tuskin näkyy vasta kuin ehkä ensi vuoden puolella. Sashalle kun on pentujakin seuraavasta juoksusta suunniteltu --> www.foogel.com

|
0 kommenttia
|



Tuloksena PN2 SERT ja VARA-CACIB














